Kotiseutumuseo - Kärkölä-seura ry

Huovilan puistossa toimii Kärkölä-seuran ylläpitämä Kärkölän kotiseutumuseo. Kärkölä-seura ry on kotiseutuyhdistys, joka tekee kotiseututyötä talkootyönä. Seura on esim. siirtänyt kotiseutumuseolle rakennuksia ja pitää niitä kunnossa, hoitaa museon esineistöä, opastaa kesäviikonloppuisin museolla sekä järjestää erilaisia tilaisuuksia yhteistyössä kunnan kanssa. Seura tekee kevätretkiä myös muualla oleviin alaan liittyviin tutustumiskohteisiin. Seura on perustettu vuonna 1950.

Kotiseutumuseoon kuuluu yhteensä 14 rakennusta, jotka kaikki ovat nykyisille paikoilleen muualta siirrettyjä, savusaunaa ja lehmikatosta lukuun ottamatta Kärkölän alueelta kuitenkin. Museon päärakennus on Maijalan vanha päärakennus Marttilan kylästä Kärkölän eteläpäästä. Rakennuksen vanhimmat osat ovat 1700-luvulta, uusimmat 1800-luvun jälkipuoliskolta. Pihapiirissä on eri-ikäisiä aittoja, savusauna, lehmikatos sekä aiemmin mm. kauppana toiminut rakennus, jossa nyt on kesäisin kahvio. Lisäksi museokokonaisuuteen kuuluu viljamakasiini, riihi, paja ja syytinkimökki. Pihapiirissä on myös vinttikaivo ja tuulimoottori. Uusin kotiseutumuseoalueelle siirretty rakennus on Järvelästä tuotu ns. Veijalaisen kauppamakasiini. Sen pystytysurakka valmistui syksyllä 2007. Kotiseutumuseon rakennukset samoin kuin niissä olevan esineistön Kärkölä -seura on saanut pääosin lahjoituksina, ostettuja rakennuksia ovat ainoastaan kahviorakennus ja kauppa-makasiini.

Kotiseutumuseon talonpoikaisessa pihapiirissä järjestetään kesäaikaan erilaisia tapahtumia, aitoissa on vaihtuvia näyttelyitä.  

Puheenjohtaja
Ilkka Kari 
040 726 8540

Sihteeri
Inka Sola
050 377 2347 

KÄRKÖLÄN KUNTA

Yhteystiedot

Käyntiosoite:
Virkatie 1, 16600 Järvelä
Y-tunnus: 0148268-9

Asiakaspalvelu

044 770 2200
ma-pe klo 9-15
karkolan.kunta@karkola.fi

Huovilan puisto

044 770 2227 (puutarhuri)
044 770 2228 (kahvila)
karkolan.kunta@karkola.fi