14. Tallimiehen asunto

Tallimiehen asunto

Tallimiehen asunto Huovilan puistossa on rakennettu 1800-luvun lopulla. Kuten muistakin rakennuksista, myös tallimiehen asunto oletetaan olevan itse Collinin suunnittelemia.

Collin oletettavasti arvosti tallimiestään, sillä kyseinen rakennus ei ollut tavallinen tallimiehen asunto tuohon aikaan. Muutenkaan rakennus ei ole tyypillistä hämäläistä hirsirakennus mallia.

Vaikka Collinin oletetaan arvostaneen tallimiestään, voi kuitenkin olla, että hän halusi silti pitää eron itsensä ja palvelijoidensa välillä. Tämä siksi, että tallimiehen asunnon ikkunat ovat kaikki pohjoiseen ja yksi länteen päin eli pois päin itse puistosta. Kenties Collin ei halunnut palvelijoiden katselevan puistoon päin.

30-luvulla tallimiehen asunnossa asui puiston puutarhuri, ja 40-luvulla siellä asui siirtolaisperheitä. Noin vuonna 1954 puistoon tuli puistovahdin nimikkeellä oleva pariskunta, joiden tehtävänä oli vahtia puistoaluetta ja sen kasveja. Rouva asui tallimiehen asunnossa vuoteen 2001, jolloin nykyinen Huovilan puutarhuri Jukka Koponen muutti siihen.

Tallimiehen asunto on ruususaunan lisäksi ainoa Collinin aikainen alkuperäisrakennus, joka on säilynyt Huovilan puistossa. Muut rakennukset on jouduttu purkamaan huonon kunnon takia.

Tallimiehen asunnon asuintila on 48m². Asunnon yhteyteen rakennettiin 10m² sauna- ja pesutilat 80-luvulla. Tallimiehen asuntoa remontoitiin myös muuten 80-luvulla. Alun perin valkoiset ulkoseinät maalattiin keltaisiksi ja katto uusittiin. Vuonna 2001 tehtiin sisäremontti.

Lähde: Jukka Koponen

- KÄRKÖLÄN KUNTA -

Y-tunnus: 0148268-9
www.karkola.fi 

- ASIAKASPALVELU -

044 770 2200
ma-pe klo 9-15
kirjaamo@karkola.fi

- HUOVILAN PUISTO -

Kahvio - info
044 770 2228
(kesä-elo, ke-su klo 11-17)
kirjaamo@karkola.fi